Peilisalin Kronikat 47-51 free porn video

This is a FigCaption - special HTML5 tag for Image (like short description, you can remove it)
Peilisalin kronikat Peili nro 47, Peilaus. Kaunis blondini oli kestokiimainen ja n?emm? kykenev? uuteen erektioon eritt?in rivakasti. Oma palautumisaikani siementen sy?ksyst? seuraavaan seisokkiin oli huomattavasti pidempi. Pohdin oliko i?ll? jotain merkityst?, naisen ollessa fyysisesti ja vuosissa mitaten hieman itse?ni nuorempi. Innokkaasti ja eloisasti h?n ainakin hinkkasi suuria rintojaan omiani vasten ja grindasi kovettuvaa kulliaan alap??t?ni vasten, uuteen seksuaaliseen koitokseen houkutellen. Vastahakoisesti ty?nsin Muusan lantiota irti omaltani, irrottaen hankaavan kontaktin iholtani ja pettyneen ??nn?hdyksen kiimaisesta naisesta. Kyvyk?s kyll? olit mutta nyt ei kaipaa kullia mun lovi. Anna sille muutama tovi, lepoa tarvitsee se kovin. Tottunut en ole noin rajuun panoon, sauvaa survoen kuin k?visi taistoon. "Sori ei ollu tarkoitus, mutta ku se vaan tuntu niiiin hyv?lt? ett? m? en pystynyt hillitsem??n itse?ni," blondi mutisi vaivaantuneesti ja nolona vieress?ni seisoessaan. Tyynnyttelin naista vakuuttamalla ett? mit??n vahinkoa ei ollut sattunut ja ett? palautuisin kyll? t?st? rajusta aktista. Samalla totesin olevani onnekseni steriloitu jo aikaa sitten eli muitakaan vahinkoja ei sattuisi kummallekaan. Tiesin bimbon lauenneen sis??ni, siementen valuessa voidellusta vaostani. L?ysin v?linek?rryst? pienen pyyhkeen ja k?ytin sit? itseni putsaamiseen. Samalla mietin kuumeisesti mit? blondille mielek?st? tekemist? voisimme harjoittaa kiihke?n seksin sijaan. Muutoin k?velisin jatkuvasti hassun n?k?isesti, koloni joutuessa koetukselle, ollen jo nyt melkoisen rassatun ja arahkon oloinen. Sormeilin pitk??, takaraivolle kiinni sidottua hiussuortuvaani mietteli??n?. Bimbo katsoi minua v?h?n aikaa ja melkein n?in valolampun v?l?ht?v?n naisen p??n yll?. Blondi oli tajunnut ett? uutta panoa joutuisi odottamaan hetkisen ja h?n jatkoi keskeytynytt? hiustensa hoitamista. Huokaisin helpotuksesta, bimbon mielen ja p??n sai k??nnetty? melko v?h?isell? vaivalla tiettyihin ei-seksuaalisiin aktiviteetteihin. Muusa pysyisi poissa pahanteosta ja h?nell? riitt?isi sarkaa pitkien, pakaroihin asti ylt?vien hiustensa parissa. Tai niin min? ainakin kuvittelin. Puoli p??t? vaaleita suortuvia oli edelleen selvittelem?tt? ja pahasti p?rr?ss?, toisen puolen ollessa k?siteltyin?, taidokkaille laineille muotoiltuina. Blondi katsoi peiliin ja puuskahti tuskaisesti. "Ihan liikaa tukkaa! Tartteeko mulla olla hiukset ku merenneidolla? Menee ikuisuus setvi? ja hoitaa t?? sekamelska," bimbo marmatti minua katsoen. En muistanut kummanko idea superpitk? kampaus oli mutta yhdyin mielipiteeseen ett? kyll? sit? oli hiukkasen melkoisesti ja mahdollisesti liikaa. P??t??n ravistaen, pitki? hiuksia vallattomasti heilauttaen, blondi totesi tarvitsevansa uuden kampauksen ja mallin. Kohautin olkap?it?ni naisen kysym?tt?m?lle kysymykselle, mik? malli tai leikkaus h?nelle sopisi. En ollut mik??n ekspertti hiusasioissa eik? minulla ollut varsinaista mieltymyst? toisen kampaukseen liittyen. P??asia oli ett? p??n omistaja oli siihen tyytyv?inen. Kaikki blondin t?h?nastiset kampaukset olivat miellytt?neet silm??ni ja sopineet naiselle mielest?ni hyvin. Nojasin hiussalongin tuoliin ja seurasin bimbon ajatuksenjuoksua. Rattaat raksuttivat ??nekk??sti naisen p??ss?, uusia hiuksia pohtiessaan. Satuin juuri vilkaisemaan omaa peilikuvaani, kiinte?n timmi? kroppaani tyytyv?isen? tarkastellen kun katseeni ajautui blondiin vieress?ni. Naisen alap??karvoitus oli trimmattu syd?men muotoon, lyhyiden vaaleiden karvojen alla roikkui miehinen meisseli, maukas makkara, seksisauva. Silm?ni seurasivat naisellisen uhkeista lanteista ja kapeammasta uumasta yl?sp?in, mahtaviin meloneihin, maukkaisiin munkkeihin joiden vaaleanpunaiset n?nnit n?p?ttiv?t kevyesti. P??stess?ni mansikanpunaisiin huuliin ja s?ihkyv?n sinisiin silmiin asti tajusin bimbon jo muuttaneen kampaustaan. Lyhyt platinanvaalea pixie- leikkaus toi naisen syd?menmuotoiset kasvonpiirteet eritt?in hyvin esille ja korosti korkeita poskip?it?. Kaunis blondi oli kaunistunut entisest??n ja tunsin syd?meni j?tt?v?n ly?nnin v?list? ihastukseni n?hdess?ni. Samalla tunsin ja kuulin onttoa kurinaa vatsalaukustani. "Purr?" kehr?si bimbo vieress?ni, vatsani ??ntelyn kuultuaan. "Maistuisiko mirrin maukas maito?" Muusa kysyi, suuria rintojaan tyrkylle ja pystymm?ksi nostaen. Hypnotisoituna tuijotin naisen punoittavia nisi? peiliss? ja olin laskevinani niit? useamman parin. Pyyhk?isin silmi?ni kummissani ja k??ntyess?ni kasvotusten blondin kanssa, oli edess?ni vain yhdet suurenmoiset rinnat. Matala verensokeri oli varmaan tehnyt minulle tepposet, sill? eih?n ihmisell? voisi olla tissej? kuin kissalla. Olin kyll? lukenut ylim??r?isist? n?nneist?, rintarauhasista, maitotiehyist? ja kaikkien n?iden komboista mutta tuskin niit? oli kuutta paria kenell?k??n. Noitavainojen aikaan oli luultu ett? noidaksi v?itetyt ruokkivat familiaariaan, joka usein oli kissa, ylim??r?isten n?nnien eritt?m?ll? maidolla. "Muusan maitomeijeri on auki," blondi kailotti p??tt?en pohdintani ylim??r?isist? rinnoista ja n?nneist?. Kahdessa kappaleessa oli riitt?v?sti muotoa ja muhkeutta, makeaa maitoa maisteltavaksi. Bimbo oli puristanut rintansa yhteen ja valkoinen neste tihkui jo punertavista n?nneist?. Kumarruin nuolaistakseni tahmean pisaran n?nninp??st? kun blondi yht?kki? pys?ytti pyrkimykseni pit?m?ll? p??t?ni otteessaan. "Et sanonu mit??n mun uudesta kampauksesta," nainen tokaisi syytt?v?sti ja virnisti p??lle. Blondi leikitteli minulla kuin kissa hiirell?, kiusoitellen ja h?rn?ten. N?lk?isesti lipaisin huuliani, maitoa tihkuva nis? nen?ni edess?. Kaunis katsella olet, hohkaat kuin revontulet. Silm?si sinisin? s?ihkyv?t, huulesi tulenpunaisina kipin?iv?t. Suuret mahtavat rynt??t, reidet ylv??t pylv??t. Vaan kylm?nvalkoinen on kruunusi, kuin puhtaanvalkoinen talvikausi. Bimbo oli tyytyv?inen ulkon?k?ns? ylistykseen ja salli minut k?yd? maukkaan maidon kimppuun. Virnist?en suoristauduin, kaappasin blondin otteeseeni ja py?r?ytin h?net takanani olevalle nahkatuolille istumaan. Haparoin jalallani tuolin korkeuss??t?poljinta ja Muusa nauroi hytkyess??n korkeuksiin, tuolin pumppausmekanismin nostaessa istuinta nytk?hdellen maksimikorkeuteen. Hyllyv?t hinkit olivat juuri sopivalla tasolla suuhuni n?hden, maistellakseni niit? kumartumatta tai niskaa rasittamatta. "Maitopirtel?baari on avattu," ajattelin ??neen ja toivotin itselleni hyv?? ruoka- tai siis oikeastaan juomahalua. Peili nro 48, Pelaus. Blondi katseli minua huvittuneena, korkealle pumpatulla tuolilla k?k?tt?ess??n. Naisen rinnat olivat kuin hyllyll?, edess?ni tyrkyll?, maitomaistiaisia tarjoamassa, janoista suuta odottamassa. Mieleni palasi kaivelemaan muistin k?tk?ist? muita kertoja kun olin saanut Muusan maukkaasta maidosta nauttia. Synapsit v?l?hteliv?t p??ss?ni kun aivoni k?sitteliv?t maidontuotantoon tarvittavaa prolaktiinia, rakkaushormoniksi kutsuttua oksitosiinia ja bimbon aikaisemmin lis?ttyj? feromoneja. Ajatus seurasi toista ja salaman lailla ymm?rsin peilin toimintaperiaatteet. Mekanismin taustalla vaikuttavia tekij?it? olivat ihmisen fysiologian asettamat rajoitukset, luonnonlait ja ripaus kvanttifysiikkaa. L?mpim?n maidon roiskahdus huulilleni kasteli ja katkaisi ajatusteni punaisen langan. Bimbo nauroi yll?ttyneelle ilmeelleni, k?det rinnoillansa, sormet n?nnej? puristamassa. "Maito kuohuu jo yli ja meijerit paisuu, hinkit kohta yli ?yr?idens? valuu," Muusa runoili kikattaen, tyytyv?isen? hengenlahjoihinsa. Tartuin tarjolla oleviin rintoihin molemmin k?sin ja sy?ksyin imaisemaan proteiinipirtel?ni. Kielell? alkupaloiksi maistellen, maidon makean maiskutellen. Rynt??t vauhdilla ryyst?en, kokonaan ne tyhjent?en. V?h?n viel? n?ykk?isten, kevyesti hampailla h?rn?ten. Kiusasin ja kiihotin blondin n?nnit koviksi rusinoiksi, viel? maidon ehdytty? imien, suudellen ja kielell? maistellen. Bimbo tarjosi minulle proteiinilis?? kovan patukan muodossa, sauvansa noustessa kiihottuneena korkeuksiin. "Maito riitt??, kiitos tarjouksesta," totesin virnist?en. Sukkelasti laskin tuolin alas, blondin j??dess? istumaan h?lmistynyt ilme kasvoillaan, makkara pystyss? jalkov?liss??n. Kissaa ja hiirt? voisin leikki? itsekin, kiusoitella ja piinata kiimaista bimboa. "Tai ehk? jos sinulla olisi tarjota isompaa makkaraa, niin voisi se minulle maistuakin," h?rn?sin blondia naurahtaen. Miss??n nimess? en ollut tyytym?t?n tarjolla olevaan kokoon. Halusin my?s testata viel? viimeist? teoriaani peilin toimintaan liittyen. "Kiinnostaisiko muutama er? totuus vai teht?v?-peli??" utelin Muusalta. Tiesin naisen saavan ilmeist? mielihyv?? erilaisista muodonmuutoksista, monta vartalon muotoa ja kampausta n?hty?ni. Sekosin laskuissani yritt?ess?ni pysy? per?ss?, kuinka monta pient? ja suurempaa muutosta blondi olikaan jo kokenut ja kokeillut. Reitens? toisen p??lle nostaen ja k?tens? rinnalleen ristien, bimbo yritti pit?? vakavaa ilmett? kasvoillaan, aivan kuin olisin ehdottanut jotain mit? pit?? pohtia pidemp??n ja tarkkaan. Muusan suupieless? v?reilev? hymyn pilke paljasti naisen todellisen mielentilan ja suhtautumisen uuteen peliin. Innoissaan bimbo pomppi luokseni rinnat h?lskyen ja puolij?ykk? elin jalkov?liss??n vallattomasti heilahdellen. Siit?p? sain idean ensimm?iseen teht?v??n, jos en saisi tyydytt?v?? vastausta kysymykseeni. "Pelataan vaan, kuka aloittaa?" blondi hihkaisi ??nekk??sti k?si??n taputtaen. Katselin ymp?rilleni ja lopulta loin naisen suuntaan pitk?n kysyv?n katseen. Hiussalongissa ei ollut lis?ksemme muita, ellei varjoissa lymyillyt aisteille n?kym?tt?mi? olentoja. "Minne minua opastanut entiteetti katosi?" ihmettelin ??neen ajatellen. Blondi kallisti p??t??n ja katsoi minua kummissaan. "Eih?n tuo oo mik??n totuus enk? m? tied? mist? s? ees puhut," bimbo totesi. "Ja eik?s peliss? eka kysyt? ett? totuus vai teht?v?? nainen jatkoi tiet?v?isesti virnist?en. "Selv?, totuus vai teht?v??" kysyin ja hymyilin l?mpim?sti. Bimbo liimaantui iholleni, kouraisi kannikoitani ja vastasi pirte?sti, "No teht?v?," toivoen tietenkin saavansa seksuaalisv?ritteisen toimeksiannon suoritettavakseen. Huokaisin hieman pettyneen?, olin toivonut saavani vastauksia poltteleviin kysymyksiini. Virnistin ja totesin itsekseni etten antaisi t?m?n est?? tekem?st? joitakin empiirisi? kokeita aiheen tiimoilta. P??m??r?n?ni oli oppia kuinka muodonmuutokset tapahtuivat; pystyisink? kontrolloimaan toisen kehoa eli oliko elollisella olennolla valtaa toisen fysiikkaan. Blondi katsoi minua k?rsim?tt?m?n n?k?isen?, jalkaansa naputtaen, k?det puuskassa, teht?v??ns? odottaen. Keskityin kuvittelemaan bimbolle yht? suuren mulkun kuin itsell?ni oli ollut aikaisemmin, kun huvittelimme vartalon osien suurentamisilla. "Onks sulla ilmavaivoja?" blondi kysyi huolissaan, muistaen hyvin ett? olimme molemmat sy?neet munapitoisen aamuaterian tovi sitten. Katsahdin kuvajaistani, kasvoillani oli keskittynyt ilme, kulmat kurtussa. Rentoutin kasvolihakseni ja naurahdin huojentuneesti. Jokaisella oli oman vartalonsa m??r??misoikeus my?s peilisalissa. Toki voisimme naisen kanssa leikki? muodonmuutoksilla, laittaa toisen muokkaamaan kehoaan teht?v?n mukaisesti. Sivuutin Muusan kysymyksen k?denheilautuksella ja annoin h?nelle teht?v?ksi kasvattaa kullinsa massiiviseksi, ihan vain huvin vuoksi ja koska halusin n?hd? naisen kookkaalla jalkov?lin varustuksella. Samalla saisin aikaa pohtia muita hypoteeseja, jotka olivat juolahtaneet mieleeni. Liian my?h??n p??h?ni v?l?hti ett? kiimainen bimbo ja suunnaton puoliseisokissa heiluva heppi olisi huono yhdistelm?. Silm?kulmasta erotin kuinka mammuttimainen mulkku muodostui Muusan navan alle, naisen kiehn?tess? minua vasten ja arvatenkin kiihottuen, tuntiessani kovan kullin kylke?ni vasten. Kauhuissani tuijotin j?ttim?ist? keskijalkaa, ajatellen samalla mink? hirvi?n olinkaan saanut aikaan. Blondi katsoi minua kiinte?sti, kiepsahti kaulaani kiihke?sti suudellen ja mahdottoman suurta siitint? v?liss?mme grindaten. Peili nro 49, Suurennos. Vastasin bimbon kiihke??n suudelmaan ep?r?iden, ajatusteni karatessa ?lytt?m?n kokoiseen penikseen v?liss?mme. Pieni siev? koloni ei olisi ennallaan jos sit? venytett?isiin eeppisen kokoisella kullilla, melkein kuin hevosen vehkeell?. Pyristelin irti blondin syleilyst?, pohtiakseni tilannetta tarkemmin ja saadakseni himoni kuriin. Ajatus suuresta siittimest? sis?ll?ni soutamassa oli kyll? kutkuttava, sit? en voinut kielt??. Em?ttimeni supistui nautintoa enteillen ja onkaloni alkoi kostua aivan kuin joku olisi k??nt?nyt suihkul?hteen p??lle kytkimest?. "Ei!" huudahdin tuskaisesti, kehoni ja tietoisuuteni kaivatessa aivan eri asioita. Muusa katsoi minua kummissaan, luullen tehneens? jotain v??rin. Puristin naisen k?tt? pikaisesti ja virnistin peitt??kseni kiiman ja halun katseessani. "Tarkoitin sanoa, ei peli ole viel? ohi, nyt on sinun vuorosi, " lausahdin veijarimaisesti hymyillen, "siis jos saat minut kiinni." Olin jo peilin edess? lauseen lopetettuani ja iskin silm?? blondille takanani. Astuin peilist? l?pi, t?ss? olisi hyv? tilaisuus testata taas yht? teoriaa. Jos toisen m??r?np?? ei ollut tiedossa, pystyisik? h?net l?yt?m??n? J?ik? peiliin juoruava muistij?lki matkustajan mielim?st? maalista? Kohdetta pohtien, huonetta valkaten. Kalustaen pikimmiten, minulle mieluiten. Sisusta sen kaikuva, veden roiskeista raikuva. Puolijuoksin peilin l?pi p??sty?ni, odottaen tuntevani blondin k?den tavoittelemassa omaani. Pikaisesti pinkaisin altaaseen, piilottaakseni poskieni punoituksen, veden l?mmitt?ess? kehoni kauttaaltaan punertavaksi. Oikeastaan olisin ollut kylm?vesialtaan tai -suihkun tarpeessa, j??hdytt??kseni tunteitani ja kuumoittavaa, sykkiv?? jalkov?li?ni. Samalla ajatuksella bimbo porhalsi peilist? pesutilaan ja sivuilleen vilkuilematta suuntasi altaalle ja sukelsi pinnan alle. Hopeanvaaleat lyhyet hiukset nousivat ensimm?isin? eteeni, loppup??n ja kaulan seuratessa per?st? kun blondi kaappasi minut rutistavaan syleilyyn. "L?ysin ja sain sut kiinni!" nainen julisti voitonriemuisena. "Nyt s? joudut tekeen teht?v?n ku juoksutit mua," bimbo p??tti silm?t s?ken?iden. Tyydyin kohtalooni mukisematta, mieless?ni virnist?en, saatuani taas yhden teorian testattua ja todennettua toimivaksi. Blondi oli tullut v?litt?m?sti oikeaan huoneeseen, olisin voinut valita piilopaikakseni my?s patjahuoneen tai ruokailutilan. Toki nainen saattoi my?s lukea ajatuksiani tiedostamattaan, tapani ja mieltymykseni tuntien, osaten etsi? minut lempihuoneestani. "No mit? olit ajatellut p??ni menoksi?" kysyin uteliaana. Muusa mietti hetken verran ja valtava elin pullahti altaan pinnalle kellumaan, onnekseni nyt velttona vaikkakin edelleen huomattavasti normaalia suurempana. "Tissit!" bimbo huudahti innostuneesti. Katsoin naista ymm?ll?ni ja totesin tarvitsevani v?h?n lis?? ohjeistusta muutokseen, k?siin sopivia rintojani samalla kouraisten. "No siis isommat tissit sullekin", blondi nauroi omia suuria rintojaan heiluttaen niin ett? vesi kuohui ymp?rill?mme. Tein ty?t? k?sketty? ja kasvatin etumustani luultavasti yhdell? tai kahdella kuppikoolla mutta bimbo ei ollut t?h?n tyytyv?inen. "Isot mahtitissit!" h?n m??r?si. Huokaisin ja lis?sin kokoa kunnes olin varma ett? lopputulos olisi riitt?v? ja t?ytt?isi blondin vaatimukset. Alas katsoessani tiesin etten n?kisi varpaitani ja tasapainon kanssa tulisi olemaan ongelmia. Mammuttimaiset melonit kelluivat edess?ni ja mieleeni tuli muisto bimbon mahtavien rintojen pulpahtelusta ja kelluskelusta altaassa. Nyky??n naisen rinnat eiv?t toimineet en?? niin hyvin? kellukkeina mutta mammuttimainen meisseli kyll? pysytteli pinnalla jollain ilveell?. Blondi hivuttautui l?helleni ja naurahtaen survoi sauvansa suurien rintojeni v?liin. "Eiks me olla aika soma pari?" h?n nauroi katketakseen. "Todellakin, kaunis kaksikko," my?nsin koomista n?ky? katsoessani ja naurahdin itsekin. K?teni eiv?t ylt?neet koko rintamassan ymp?ri, sormenp??t hipoivat toisiaan turhaan. N?nnipihat olivat suurten lautasten kokoiset ja n?nnit n?p?ttiv?t mansikanpunaisina ja - kokoisina, kuin kermakakun maukkaina koristeina. Bimbo kurotti huuliaan omiani kohti mutta suuret rinnat ja elin v?liss?mme estiv?t l?heisemm?n kontaktin. "Pahuksen tissit! Ja penis!", Muusa puuskahti. Toinen muistikuva blondin meloneista pulpahti mieleni syvyyksist?, olimme vaatehuoneella kun h?n kirosi liian isoja rintojaan. Siit? virisi my?s toinen teoria testattavaksi tai oikeastaan tutkittavaksi. Olin pystynyt tyhjent?m??n ruokap?yd?n astioista aikaisemmin, l?hdett?m??n ne jonnekin muualle. En ollut pys?htynyt pohtimaan kenenk? tiskattavaksi ne p??tyiv?t. Jostain olin my?s kutsunut hiusharjan k?teeni ja tiet?ess?ni ettei materiaa syntynyt tyhj?st? tai kadonnut i?ksi, niin n?iden k?tk?paikka odotti viel? l?yt?j??ns?. Ajatus iskeytyi tajuntaani, olin melkein kahlannut kenk?meress? bimbon puolella vaatehuoneessa. Mit?h?n muuta siell? mahtaisi olla piilossa lymy?m?ss?? Utelias ja tiedonhaluinen luonteeni otti vallan ajattelustani. Rintojen kanssa taistellen kiipesin altaasta yl?s, katsoin kylpytakkien suuntaan ja luovuin ajatuksesta. N?ill? mahtihinkeill? varustettuna en saisi yht??n niist? edest? kiinni enk? oikeastaan kaivannut l?mmitt?v?? pyyhett?k??n. Hiki virtasi kasvoillani, l?mpim?n veden vaikutuksesta ja suurten rintojen kanssa ponnistellessani. Bimbo seurasi minua huvittuneena, edelleen altaassa lilluen. "Vaihdetaan ymp?rist?? seuraavaan teht?v??n," vihjasin naiselle, arvaten ett? h?n ei valitsisi totuutta t?ll?k??n kertaa. ??nekk??n loiskahduksen saattelemana blondi nousi altaasta kuin Venus merenvaahdosta synnytty??n, paitsi ett? t?ll? kaunottarella oli suurten rintojen lis?ksi mahtavan kokoinen mulkku jalkov?liss??n. Kuljimme peilin l?pi k?sikk?in ja taaksemme j?i m?rkien jalanj?lkien vana. Peili nro 50, Vaihdos. Saavuimme pukuhuoneeseen ilman suurempia kommelluksia, mik? oli hieman erikoista ottaen huomioon ett? olimme molemmat ilman rihmankiert?m??. Blondilla kun oli taipumusta k?yd? iholle kiehn??m??n heti tilaisuuden tullen. Ravistin m?rki? jalkojani, sile? lattia oli liukas askelten alla ja kaipasin kuivata kinttuni. Bimbolla oli ilmeisesti toiset ajatukset, naisen l?psytelless? syvemm?lle huoneeseen, vaaterekkien v?liin kadoten. Muistin j?tt?neeni yhden kylpytakin vaaterekille, valitessani aikaisemmin hienompaa asustetta, pukujuhliin ja tanssahdukseen pukeutuakseni. Asunani oli ollut musta frakki, jotta olisin yht? juhlavasti puvustettu kuin blondi Jessica Rabbit tyylisess? iltamekossaan. Ajatukseni karkasivat toiseen kertaan kun olimme pukuhuoneen valikoimaa tutkailleet, bimbon esitelless? minulle kauden alusvaatemallistoja. Pohdin minnek? nainen oli pomppinut t?ll? kertaa ja mit? h?nen p??ll??n n?kisin. S?ps?hdin ajatuksistani tuntiessani kosketuksen olkap?ill?ni. Blondi kietoi minut valkoiseen kylpytakkiin takaap?in, j?ttim?isi? rintojani samalla kouraisten. Yll?tyksekseni nainen oli edelleen alasti, froteetakin kostea kosketus hartioillani vihjasi h?nen kuivanneen itse??n siihen. Kiitollisena kuivasin hiukseni ja kroppani, ihoni oli jo alkanut nousta kananlihalle viile?ss? huoneessa. "Tii?ks mit? sun isot tissit niinku kaipaa?" blondi kehr?si, korvanlehte?ni n?ykk?isten. Bimbon suuret rinnat ja mahtava mela l?mmittiv?t selk??ni ja takapuoltani, naisen painautuessa ihoani vasten. Ravistin p??t?ni kevyesti, minulla ei ollut aavistustakaan mit? blondi tarkoitti kysymyksell??n mutta kehoni kyll? tiesi mit? se himoitsi. Halun sytytt?mist?, kiiman k?ynnist?mist?. Kosketusta kosteuttavaa, ettei koloa kuivaa. Onkaloon jotain kovaa, rutistamaan sis?lle salvaa. Vastahakoisesti ja keho pid?tellyst? himosta vavisten ty?nsin bimbon kauemmaksi, en antaisi haluilleni valtaa ennen kuin olisin saanut tiedonjanoni tyydytetty?. "Sun pit?isi kokeilla millaista on olla blondi," Muusa vihjasi minulle virnist?en ja py?r?ytti k?tt??n lyhyiden platinanvaaleiden hiustensa lomassa. "Onko tuo teht?v??" kysyin himon sumennettua loogisen ajattelukykyni, unohdettuani ett? oli oikeastaan minun vuoroni tentata tai teet?tt?? teht?v?. P??tin toteuttaa p??n v?rj?yksen, tai siis vaalennuksen joka tapauksessa, ajatellen ett? eih?n se minusta aitoa blondia tekisi vaikka jo mahtavien rintojen puolesta menisin helposti bimbosta. Lyhyen pohdinnan j?lkeen p??dyin samaan hunajanvaaleaan s?vyyn joka Muusalla oli ollut ensimm?ist? kertaa tavatessamme. S?ilytin hiusmallini; p??lt? pitk?, sivuilta ja takaa lyhyt leikkaus toimi mielest?ni erinomaisesti. Olin sitonut pitk?n hiushuitulan takaraivolle ettei se kutittelisi kasvojani. Halusin n?hd? milt? n?ytin vaaleaverikk?n? mutta bimbo takertui ymp?rilleni kuin mustekala, est?en liikkumisen mihink??n suuntaan. "No nyt on tissit ja tukka kondiksessa," blondi naurahti ihastuneesti. "Kuinka blondi tekee itsest??n ?lykk??mm?n?" heitin takaisin samalla kun yritin saada takiaisen irti iholtani. Muusa pys?htyi miettim??n ja ote ymp?rill?ni hellitti, blondi ei pystynyt keskittym??n kahteen asiaan yht? aikaa. Huomasin tilaisuuteni tulleen ja karkasin huoneen nurkassa olevan kokovartalopeilin eteen, tutkaillakseni muuttunutta kehoani. Hiukset olivat todellakin hunajanvaaleat ja s?vy sopi vaalean ihoni kanssa melko hyvin. Mahdottoman suuret rinnat eiv?t olleet tasapainossa atleettisen vartaloni kanssa. Pienet piukat pakarani ja hoikka vy?t?r?ni tekiv?t lopputuloksesta yl?salaisin k??nnetyn kolmion, ter?v?ll? k?rjell? vaarallisesti horjuen. Muhkeat munkit vaativat muiden muotojen muokkausta ja lis?sin reilulla k?dell? ymp?ryst? reisiin, takapuoleen ja lanteille, kuitenkin niin ett? uuma pysyi kapoisena. Tarkastelin kuvajaistani tyytyv?isen?, nyt j?ttim?iset rinnat eiv?t horjuttaisi minua tasapainosta niin herk?sti. Testatakseni vartalon toimivuutta py?r?hdin ymp?ri ja n?in bimbon juuttuneen paikalleen, j??neen miettim??n arvoitustani. Erin?iset kehon osat hyllyen, hytkyen ja h?lskyen yritin hiipi? Muusan luokse. Arvatenkin yritykseni ep?onnistui, aikaisempaa suuremman massan hallintaa harjoitellessani. "Jopas on muodot ku Venuksella," bimbo henk?isi haltioituneena ja himoitsi vartaloani. J?risytt?v?n suuri kulli nytk?hteli her?tess??n eloon, kaivatessaan kosteaan koloon, kovettuessaan mahtavaan kokoon. "Blondi v?rj?? hiuksensa tummemmiksi," huudahdin paikoilleni j?hmettyneen?, yritt?en h?m?t? kiimaista naista, hirvitt?v?n kokoista siitint? himoiten ja samaan aikaan hirviten. Harhautukseni onnistui, Muusa pys?htyi niille sijoilleen suu ammollaan. "T?h?" oli ainoa mit? bimbo sai sanotuksi. "Siis kuinka blondi lis?? ?lykkyytt??n? H?n v?rj?? hiuksensa," sanoin uudelleen mutta blondi oli aito blondi eik? ymm?rt?nyt vihjaustani seuraavasta teht?v?st?. Muotoilin lauseeni uudelleen, v?ltt??kseni v??rinymm?rryksen. "Totuus vai teht?v??" kysyin bimbolta. "Otetaan totuus," nainen vastasi virnist?en. T?m? sekoitti pakkaani viel? enemm?n, olisin voinut vannoa ett? menetin hiusteni vaalennuksen my?t? useita t?rkeit? aivosoluja ja taka-alalla kytev? kiima ei auttanut ajattelua. "Haluaisitko matkustella kanssani?" t?ks?ytin sen enemp?? ajattelematta, vaikka minulla olisi ollut t?rke?mpi?kin kysymyksi? esitett?v?n?. "Joo, joko menn??n ja minne?" Muusa hihkui riemuissaan. Samalla muistin ett? oli edelleen minun vuoroni, blondi oli etuillut omaansa hiusten v?rj?yst? ehdottaessaan. "Viel? emme voi menn? minnek??n," totesin naiselle ja selitin matkustelun vaativan v?h?n lis?? aivoja ja ?lykkyytt?. Bimbo katsoi minua v?h?n aikaa pitk??n ja kuulin rattaiden raksuttavan naisen p??ss?. Viimeinen pala loksahti paikoilleen kuin palapeliss? ja blondin ilme kirkastui. "Ai pit??ks mun v?rj?t? hiukset?" bimbo tokaisi p??t??n kallistaen. Hymyilin ja sanoin sen olevan vapaaehtoista mutta ett? teht?v?n? olisi kasvattaa harmaan massan k?ytt?prosenttia. "No sitte pid?n t?n platinablondin mutta en m? oo hirveen hyv? prosenttilaskuissa," Muusa selitti minulle irvist?en. Vakuutin ett? t?ss? ei vaadittaisi korkeampaa matematiikkaa, kunhan nainen tekisi itsest??n v?h?n ?lykk??mm?n. Muutosta vanhaan ei juuri huomannut, mutta n?ytti aivan kuin blondin katseessa olisi ollut uutta ter?vyytt? ja tarkkuutta naisen havainnoidessa ymp?rist???n. Kettumaisesti virnist?en Muusa tutki katseellaan kehoani ja punastuin tiukan tarkkailun alla. "Seh?n olisi taas mun vuoro eik?s?" blondi varmisti, ja jatkoi ett? saisin automaattisesti teht?v?n suoritettavakseni. "Kun n?it? muutoksia ollaan toisillemme tehty, niin se on vain reilua molempia kohtaan, ett? ollaan samalla aaltopituudella," nainen sanoi naurahtaen. Kauhunsekaisella innolla odotin mit? tuleman pit?? ja p??sen tekem??n tai muuttamaan seuraavaksi. Silm?kulmasta huomasin liikett? blondin jalkov?liss?. Odotin n?kev?ni suunnattoman seisovan siittimen, valmiina tunkeutumaan sis?lleni. Huojennuksekseni tajuttoman kokoisen kullin tilalla olikin bimbon normaali, p??lt? kuusituumainen sauva, j?ykk?n? sojottaen. ?lykkyysosam??r?n kasvattaminen oli lis?nnyt my?s maalaisj?rke?, eik? kumpikaan meist? olisi oikeastaan halunnut toisen kanssa panna hurjilla hevosen vehkeill?. Johan siin? olisi ollut paikat koetuksella ja hurjan hell?n? tai rikki ja pilalle venytettyn? loppui?ksi. "Teht?v? on t?m?: pannaan pari tuntia patjalla," Muusa heng?hti himokkaasti. J??m?tt? miettim??n turhia sy?ksyin naisen huulille, vakaana aikomuksena toteuttaa mieluisa teht?v?n anto ja viimeinkin tyydytt?? molempien lihalliset tarpeet. Blondi voi lis?t? j?rke? mutta bimbon kiimaa ei pysty poistamaan kuin v?liaikaisesti, patjailemalla. Peili nro 51, P??t?s. Venus-patsasmaisen muhkeat muotoni vy?ryiv?t hy?kyaallon lailla blondin p??lle, syleilyyn ja suudelmaan suunnaten. Mahtava massani ei pys?htynyt tahtoni mukaan ja tahtomattani taklasin bimbon viereist? vaaterekki? vasten niin ett? molemmat ?l?hdimme t?rm?yksen voimasta. Mahdottoman muhkeat munkkini ja blondin suuret rinnat litistyiv?t v?liimme, huulieni hakiessa turhaan toisia himokkaita huulia, k?sieni ylt?m?tt? bimbon vartalon ymp?ri. Taivutin vartaloani eteenp?in, eritt?in suostuvaista ja kiimaista naista otteessani pidellen mutta taas j?in vaille mansikanmakuista suudelmaa. Puuskahdin turhautuneesti, tursuavan vartaloni liiallisiin lihallisiin tilavuuksiin ja ulottuvuuksiin tuskastuneena. Bimbo oli tajunnut palauttaa oman turhan ison elimens? ennalleen viimeisen teht?v?n suorittamista varten eli saman voisin min?kin tehd?. Kaksi muhkeaa matamia olisi liikaa tatamilla. Blondi saisi minun puolestani olla t?m?n vaakamambon uhkea, isorintainen ja muodokas mimmi. Patjapaini olisi helpompaa tutulla, timmill? rakenteellani. Ajatus seurasi toistaan ja samaan syssyyn palautin hiusteni tulenpunaisen s?vyn. Tunsin synapsien syttyv?n s?ken?im??n ja ajatusten juoksevan vapautettuina. Blondaus oli vaikuttanut ?lykkyyteeni, padoten parhaat ajatukseni ja v?hent?en henkisi? kykyj?ni huomattavasti enemm?n kuin osasin alun perin aavistaa. Muusa oli seurannut muodonmuutostani malttamattomana. Sill? ei kai naista voinut oikeastaan en?? varsinaiseksi bimboksi kutsua, ?llin kasvatuksen j?lkeen h?n oli taatusti ?lykk??mpi kuin keskiverto blondi. Mietin mahtaisiko hiusten v?rj??minen lis?t? j?rke? platinablondin p??h?n mutta j?tin ajatukset omaksi tiedokseni. Olin ehtinyt tyk?sty? naisen nykyiseen, lyhyeen kampaukseen. Samalla hetkell? ajatukseni keskeytyiv?t blondin painautuessa j?ntev?n solakkaa kehoani vasten, intohimoiseen suudelmaan kanssani vaipuen. Kiihke?n k?p?l?innin ja suuteloinnin tiimellyksess? ohjasin askeleitamme kohti peili? ja patjahuoneen pehmoista panoalustaa. Hellit? himosi hetkeksi, seisauta seisokkisi sekunniksi. Teht?v?nanto ja toive oli, t?ytt?? lovi, panna tunti tai toinen tovi. Patjalle pit?? painella, pari tuntia paritella. Kiihke?sti kopuloida, rivakasti rakastella. Peilin eteen p??sty?mme erkanimme kiiman ja himon syleilyst? vain rient??ksemme k?si k?dess? mustan pinnan l?pi, suoraan py?re?lle patjalle. Singahdin punaisten petivaatteiden pehmustamalle patjalle pitk?kseni, seksikk??sti poseeraten ja n?ytt?en mahdollisimman houkuttelevalta pantavalta. Blondi ei hukannut aikaa vaan sy?ksyi samantein p??lleni, kosteaa koloa kovalla mololla koetellen ja kolkutellen. Lukitsin jalkani naisen selk??n ja ohjasin sykkiv?n elimen huulilta peremm?lle. Yhden kiihke?n ty?nn?n my?t? onkaloni oli t?ynn? Muusan munaa, kohdunkaulan kohdatessa kovan kullin. Ajantaju katosi saadessani pitk?? parrua pitk?n aikaa, monissa eri asennoissa ja nautin jokaisesta syv?st? ty?nn?st?, ??nekk??sti vaikeroiden. Juuri kun luulin etten kest?isi enemp?? niin blondi nopeutti tahtiaan ja tikkasi kuin Singerin poljettavalla ompelukoneella. Lihaisa m?nt? pumppasi taikinatiinuani niin kiivaalla tahdilla ett? pelk?sin sen pian hirtt?v?n kiinni. Nainen oli kasvattanut staminaansa samalla kun j?rke??n ja tunsin omani valuvan ulos jalkov?list?ni, l?hteen tulviessa yli uomiensa. Maailmaani mahtui vain yksi tunne, rationaalisen ajatteluni kaikotessa karnaalissa aktissa, himon hy?kyaallon peitt?ess? kaiken muun alleen. Vaan yht? tuntemusta vaille olin j??nyt, kovasti kaivannut t?ss? uudistetussa naisellisessa vartalossa ja kokoonpanossa kokea. Vaikka penetraatiosta nautinkin suunnattomasti, en ollut el?iss?ni saanut klitoraalista orgasmia toisen toimesta. Omin k?sin onneen, oli ollut mottoni nuoruusvuosista asti. Tiesin tasan tarkkaan omat erogeeniset alueeni ja kuinka niit? k?sitell?, maksimoidakseni orgasmin voimakkuuden, huutaakseni hekumanhuipulla niin ett? naapuritkin kuulevat. Sis?isesti haudottava muna, jota voisi kaukos??timell? laittaa surisemaan eri ohjelmilla, oli mieluisin k?ytt?mist?ni leluista. Toki toisinaan leikin ja nautin v?risev?n v??pelin kanssa mutta mieluiten k?ytin k?det vapaaksi j?tt?vi? v?lineit?. Orgastiset ajatukset ehtiv?t k?ym??n mieless?ni vain murtosekunnin ajan. Sill? v?lin Muusa oli l?hestym?ss? omaa v?ist?m?t?nt? orgasmiaan, parin tunnin panon saattelemaa ja pakon sanelemaa siemensy?ksy??n. Tunsin siittimen sykkiv?n sis?ll?ni ja sylkev?n spermansa syvyyksiini. Blondi voihkaisi ??nekk??sti ja rojahti p??lleni, maratonpanon uuvuttamana. Hikisin? ja eritteiden kuorruttamina makasimme hetken aikaa p??llekk?in. Lopulta nainen suuteli minua pikaisesti, kier?hti viereeni makaamaan ja nautti hekuman j?lkiaalloistaan. Mietin jaksaisinko oman hekumani nostattaa aallonharjalle, k?sin kiivet? orgasmille, jota olin taas j??nyt vaille. Muusa oli nopeampi mietteit?ni, naisen k?den hiipiess? valmiiksi veren paisuttamalle herneelleni, herk?lle pisteelleni, klitoriksen ter?v?lle huipulle. Ensimm?inen hyv?ilev? hipaisu l?hetti s?hk?shokkeja ymp?ri kehoani, paineen ja liikkeen lis?ys laittoi reiteni t?risem??n hallitsemattomasti ja kohta jo hengitykseni k?vi katkonaisena ja raskaana. Lantioni puski k?tt? vasten, voimakkaampaa painetta toivoen, kohdistaakseen sen juuri oikeaan pisteeseen. Hell? kosketus ei ollut riitt?v? kyet?kseni kiipe?m??n vuoristoradan korkeimmalle huipulle vaan sen sijaan suloista kidutusta jonka en kuitenkaan halunnut loppuvan. Monta kertaa olin jo saavuttamassa aallon harjan kun k?den liike taas muuttui, keskeytt?en nousuni. Olin jo tyytym?ss? kohtalooni, j??d? ilman toisen kosketuksen suomaa orgasmia ja ottaa omat k?det k?ytt??n kun oivalsin t?rke?n elementin puuttuvan. Harvoin itse?ni koskettelin ilman mink??nlaista munaa kosteassa kolossani, lyhent??kseni huomattavasti k?sit?ihin vaadittavaa aikaa, saadakseni nopeamman ja voimakkaamman orgasmin. Muutoin hinkkaisin itse?ni maailman tappiin saakka, k?det kipein? rasituksesta ja saattaisin silti j??d? tyydytt?v?? lopputulosta vaille. Hell?sti mutta p??tt?v?isesti pys?ytin Muusan k?den niille sijoilleen, h?py?ni vasten lev?ten. Pyysin h?nt? odottamaan hetkisen, kaivaessani mieleni sy?vereiss? lelulaatikon sis?lt??. P??dyin lemmenmunaan, josta oli tullut suosikkini jo ensimm?isen k?ytt?kerran j?lkeen. Keskittynyt ilme kasvoillani palkittiin v?litt?m?sti, munan ja kaukos??timen ilmestyess? pienen puff ??nen saattelemana k?siini. "Haluaisitko laittaa minun munani minun sis??ni?" kysyin virnist?en ja tarjosin vaaleanpunertavan metallinhohtoista munanmuotoista, sis?isesti k?ytett?v?? vibraattoria blondille. Kaukos??timen pidin toistaiseksi itsell?ni, voidakseni s??t?? voimakkuutta ja eri ohjelmia mieleni mukaan. Muusa tarttui munaani hieman ep?r?iden, sile? materiaali oli liukas pidell? naisen pitkien kynsien hankaloittaessa kunnollisen otteen saamista. Blondi py?r?ytti munaa vuolaasti valuvan l?hteen suulla, huulia kutitellen ja vibraattorin voidellen. Kevyesti parilla sormella toisesta p??st? painaen, huulet imaisivat sis?lle ty?ntyv?n munan vaivatta ja vain poistoa helpottava naru j?i ulkopuolelle roikkumaan. Munann?lk?inen kolo oli saanut murkinansa, nyt tiesin voivani saada kiihke?sti kaipaamani sormiorkun tai pari, Muusan jatkaessa keskeytynytt? nupin kiillottamista. Puristin munaa lantionpohjanlihaksillani ja aloitin sis?isen hieronnan laitteen ensimm?isest? v?rin?ohjelmasta. Moottorin voimakas, tasainen surina tuntui koko alavartalossani jopa alimmalla teholla k?ytett?ess?. Vaikka yleens? en pystynyt keskittym??n moneen tuntemukseen yht? aikaa, t?m? yhdistelm? oli juuri sopiva aisteilleni. Blondin taitavat sormet hieroivat herkk?? nystyr??ni samalla kun nautin sis?isesti t?ytt?v?st? tunteesta ja t?risev?st? munasta. Nopeasti nousin taivaan kanteen, sy?ksyin aallonharjalle, n?in s?ken?ivi? ilotulitteita silmieni takana. Selk?ni noustessa rajulle kaarelle huusin ??neen orgasmin voimakkuudesta yll?ttyneen?. Pyysin hetken lepoa naisen sormien ty?skennelless? edelleen kiivaasti, kipunoivan klitorikseni kimpussa. Lyhyen tovin p??st? tunsin olevani valmis uudelleen, kiihotukseni ei ollut poistunut, p?invastoin. Jos se oli mahdollista, olin viel? kiimaisempi kuin ennen sormeilun aloittamista. Nelj?nnen per?kk?isen orgasmin j?lkeen luulin syd?meni pakahtuvan, sykkiess??n hulluna, rintakeh?st?ni ulos pyrkien. "Jo riitt??, kiitos," kuiskasin blondille ??ni k?he?n? himon huutamisesta. Silm?kulmassani saattoi kimmelt?? ilon kyynel tai pelk?st??n miellytt?v?n fyysisen rasituksen aikaansaama ylim??r?inen kyynelnesteen eritys. Muusan avustuksella olin onnistunut avaamaan monia seksuaalisia, osittain tiedostamattomia patoutumia ja lukkoja, joista toisen minulle tuottama orgasmi oli viimeisin vaikkakaan ei v?h?p?t?isin. Olin aina ollut seksuaalinen olento ja peilisalin monet aktit olivat tehneet minusta kyltym?tt?m?n t?ll? saralla. Pohdin oliko blondilla mahdollisesti ollut jotain ty?stett?v?? taustalla ja oliko minusta ollut mit??n apua niiden k?sittelyyn. Halusin jatkaa patjatutkimuksia naisen kanssa viel? monien vuosikymmenien ajan. Toivoin kovasti ett? Muusa ajatteli samoin. Ainakin h?n oli kanssani seksuaalisesti aktiivinen, oli varustuksena sitten kolo tai molo. Olimme vasta tutkineet peilisalin ensimm?isen mustan peilin takaa l?ytyv?t tilat. Py?re?n salin muut peilit k?tkiv?t taakseen uusia mahdollisuuksia, yhty? karnaaleihin akteihin, seikkailla seksuaalisuuden syvyyksiss? ja panna poikkeuksellisilla patjoilla. LOPPU (Peilisalin kronikat) Kaikki p??ttyy aikanaan, tarinassa toisessa tavataan. Kiitos kaunis lukijalle, toivotan hyv?? jatkoa sulle. Kommentti toki j?t?, ei sit? kannata lyk?t?. Toiveita saatan toteuttaa, kysy? ainakin kannattaa. *Lupiinitar kumartaa yleis?lle, poistuu takavasemmalle*

Same as Peilisalin kronikat 47-51 Videos

4 years ago
  • 0
  • 50
  • 0

Peilisalin uudet aikakirjat 35

Peilisalin uudet aikakirjat Peili nro 3, Tarina tisseist?, maidontuotannosta ja muodonmuutoksista. *Opas s?ps?hti henkisesti ja selvitti kurkkuaan.* Ah, tervetuloa takaisin! Sep?s oli erinomaisen eroottinen esitys ja tuoreen raikasta tarinaa, eik?s? Jatketaan juonta nyt kun on alkuun p??sty... Mielenkiinnolla katselin kuinka kaunis kaksikko peseytyi rankan ratsastuksen j?lkeen mutta harmikseni pesutilassa ei tapahtunut muuta mielt? kutkuttavaa toimintaa. Pettymykseni korvattiin kaksin verroin n?hdes...

2 years ago
  • 0
  • 50
  • 0

Peilisalin kronikat 06

Peilisalin kronikat Peili nro 0, Muutos. Kaupunki n?ytti melkein siedett?v?lt? syksyisen aamu-usvan k?tkiess? sen hopeiseen syleilyyns?. Matka oli ollut pitk? sek? fyysisesti ett? henkisesti mitattuna. T?n??n oli viimeinkin aika tarkastella aikaisempia tapahtumia ja valita uusi suunta. Seisoin hetken suuren py?re?n rakennuksen ovella, ajatuksiani kooten ja valmistautuen henkisesti tulevaan koitokseen. Heti sis??n astuttuani saapumistani odottanut opas viittoili minua seuraamaan ja k?velimme pitk?n k?yt?v?n p??h?n. Avasin ...

2 years ago
  • 0
  • 50
  • 0

Peilisalin kronikat 711

Peilisalin kronikat Peili nro 7, Puhdistus. Havahduin painon tunteeseen p??ll?ni ja tunsin jonkun koskettelevan ja kutittelevan kupeitani. "Huomenta," kuulin blondin sanovan. Ennen kuin kerkesin avaamaan silmi?ni, pehme?t huulet hipaisivat omiani kevyesti, painautuen kovemmin kiinni, hell?st? suudelmasta nopeasti intohimoisemmaksi muuttuen. Kaksi ajatusta k?vi aivoissani yht? aikaa, "joko taas" ja "oi kyll? kiitos". Vartaloni oli v?litt?m?sti valmis, n?nnien kovettuessa bimbon suuria rintoja vasten ja jalkov?li...

4 years ago
  • 0
  • 59
  • 0

Peilisalin kronikat 1216

Peilisalin kronikat Peili nro 12, Akti. "Pane mua jo peppuun, pliis" bimbo aneli, h?iriten ajatusteni lentoa. Kummastelin kadonneen erektion enigmaa, mahdollista motiivia miettien. Samapa tuo, totesin olkap?it?ni kohauttaen. Olipa blondilla itsell??n penis tai ei, kovasti h?n halusi minua kairaamaan onkaloaan. Sapelini syk?hti odottavasti muistaessani toisenlaisen kuuman ja m?r?n onkalon, sen tiukan puristavan imun. T?n??n pantaisiin viimeinkin kakkoseen, naisen toiveen mukaisesti, pitk??n h?nt? piinattuani j...

3 years ago
  • 0
  • 54
  • 0

Peilisalin kronikat 1721

Peilisalin kronikat Peili nro 17, Panostus. Tunnustelin ja tutkailin bimbon suuria rintoja samalla kun siirsin painoani takaisin jalkojeni varaan. Siirsin vaaleat pyyhekuivat hiukset hell?sti syrj??n ja painoin suudelman niskan hiusrajalle. "Olet paras panoni ikin?," tunnustin Muusalle, j?tt?en kertomatta mit? muuta h?nen seuransa minulle merkitsi. Erkanin naisen vartalon p??lt? ja leikkis?sti l?pp?isin letke?ll? letkullani kauniita kannikoita, siemenieni tihkuessa kermapiirakan uumenista. Kylpytakkini lievett? k?ytt...

4 years ago
  • 0
  • 55
  • 0

Peilisalin kronikat 2731

Peilisalin kronikat Peili nro 27, Alustus. Kaunis blondini makasi raukeana kainalossani. Pohdin pystyisink? pit?m??n lastinhimoisen, kestokiimaisen bimbon tyydytettyn? kovin paljon pidemp??n. Nuorekas vartaloni oli saanut uuden energiasys?yksen muutoksessa, mutta fysiikallani oli silti rajoituksia. Edes feromonit eiv?t pystyisi m??r??ns? enemp?? nopeuttamaan tahi lyhent?m??n palautusaikaani. Tunsin my?s tarvitsevani taukoa herkkien paikkojen hinkkauksesta ja lastis?ili?t vaativat uudelleen t?ytt??. Kellokin tikitt...

3 years ago
  • 0
  • 49
  • 0

Peilisalin kronikat 3236

Peilisalin kronikat Peili nro 32, Yll?tys. K?dest? pit?en talutin blondin huoneeseen. Sokkona kulkiessaan nainen luotti johdatukseeni mutta ei arvannut mit? tuleman piti. K?velimme paljain jaloin sile?ll? lattialla kunnes bimbo l?ysi suuren py?re?n patjan varpaillaan. Olin aikeissa istuttaa naisen kun h?n karkasi otteestani ja kier?hti nelinkontin patjalle. Silm?t edelleen vy?tettyin? bimbo huitaisi kylpytakin liepeet pyllyns? p??lt? ja tarjosi itse??n astuttavaksi. Naurahdin ??neen, blondi oli ottanut kaksimielisen heit...

2 years ago
  • 0
  • 55
  • 0

Peilisalin kronikat 3741

Peilisalin kronikat Peili nro 37, Silitys. Bimbo keikisteli edess?ni ilkosen alasti, mahtavat rinnat tyrkyll?, punaturkin h?nt? jalkojensa v?liss? heiluen. ?kisti nappasin ulokkeen valkoisesta tupsusta kiinni ja nyk?isin sen kevyesti irti. Huomasin ett? ketunh?nt? ei ollutkaan pyllytappimallia vaan pelk?st??n blondin piukkojen pakaroiden puristuksessa. "Vai t?llaisia ketunh?nti? sinulla on kainalossasi tai oikeastaan kannikoissasi?" naurahdin Muusalle. Nainen jatkoi viehke?n eroottisia tanssiliikkeit??n, h?nt?ns? menetyksest? ...

2 years ago
  • 0
  • 54
  • 0

Peilisalin uudet aikakirjat 68

Peilisalin uudet aikakirjat Peili nro 6, Pieni? pohdintoja, per?n puhdistuksia ja anaalin avaamisia. *Oppaan katse oli lukkiutunut patjan tapahtumiin kun h?n huomasi hienoisen h?iv?hdyksen silm?kulmassaan. P??t? k??nt?m?tt? h?n viittil?i k?dell??n, kehottaen katsojaa tulemaan l?hemm?ksi." Nyth?n t?m? vasta j?nn?ksi k?y, kun ei punap??n pyllyreik?? n?y. Jos muistini ei nyt pet?, niin t?m? kaksikkommehan ei ole viel? molempien anaaleja kairannut. Blondi kyll? oli kerj?nnytkin parrua pakaroidensa v?liin ja hyv?n ensimm?isen peppupanon h?n saikin, jos ...

3 years ago
  • 0
  • 50
  • 0

Fools Utopia Naomis Garden Party

The holiday parties were always fairly informal . Once the guests were pretty well settled in , clothing was optional . Naomi had learned through years of experience that she didn't want to be doing a lot of running back and forth . No sense in making a celebration into another job , she mused . Over the past 2 decades , the logistics were very well refined . The guests lacked for nothing , without having to be waited on . No details were overlooked and provisions were plentiful . Every need...

4 years ago
  • 0
  • 25
  • 0

Hot Thai Girl And Her Indian Boyfriend 8211 Part 6

I was very tired after the long sex session of the previous day. I woke up late afternoon. My head felt heavy, and my groin was still paining a little. My roommate and other girls in the hostel had not yet come from their classes. I got up, took a cold shower, and cooked a meal for myself. I was having my lunch and called Dhruv. He didn’t pick my call. Must have got busy at his cafe, I thought. I finished my lunch and was surfing the internet sitting on the bed. Somebody knocked on my door....

2 years ago
  • 0
  • 23
  • 0

Daddy is a cop

Sally was a wild teen. She had been raised by her dad who was a cop and very strict. Sally loved to fuck and she didn't care who. Today she had a man in her bed that she just met at the coffee shop. Both were naked and he was eating her pussy as she sucked his cock. She loved dirty talk and did not know her dad had come home to check up on her and was outside her bedroom door listening and watching his slut daughter through the crack in the door. Sally told the man "You like your big cock...

4 years ago
  • 0
  • 36
  • 0

Familien Cuckold

Kapitel 1 Felix Mutter heiratet aus finanziellen Gründen den Chef ihres verstorbenen Mannes. Nun muss Felix mit ansehen wie sich sein neuer Stiefbruder Simon an seine geliebte Mutter heranmacht und sie vor seinen Augen verführt. Und als ob das nicht schon genug wäre, macht sich Simon später auch noch an Julia, Felix heimlichen Schwarm, heran. (Mutter-Sohn-Inzest, Cuckold, optionale Feminisierung) Charaktere: Claudia: 38 jährige Hausfrau und Mutter von Felix. Witwe und neu verheiratet mit Bernd,...

Incest
5 years ago
  • 0
  • 43
  • 0

Hornets Nest Ch 10

— Violet Things were going to get sorted. Slowly, maybe painfully. Not likely to end up perfect, but at least bearable. We got back pretty late. Amelia opened the front door before David got his key in the lock. He was right, that she’d be angry. The first thing she saw was his lip, and she frowned with a trace of confusion. Then she saw the bruise on my cheek, and her eyes went livid. She shot David a glare. He could’ve bullshitted about how we ran into some trouble, but of course, he...

3 years ago
  • 0
  • 46
  • 0

Irene and Oscar Part 1

Irene and Oscar were an ordinary couple, Spanish, and living a good life together in the beautiful city of Barcelona. They had been together since they were both twenty five, roughly fifteen years. Oscar was Irene’s only sexual partner, so she had nothing to compare him with in terms of his skills or equipment, but she loved him and had no interest in doing anything with another man. Oscar, on the other hand, had had a lot of sexual partners, and he knew for certain, that with a cock only...

Cuckold
4 years ago
  • 0
  • 29
  • 0

My Sisters Sleepover Pt 2

Waking up with a devious grin on my face, I make my way downstairs and casually stroll into the kitchen. As I hunt for something worth eating in the cupboards, I begin to feel as if I’m being watched from behind, but just before I have the time to pick myself up and turn around to find out who’s watching me, I painfully feel this huge, powerful slap across my arse. ‘What the fu..!?’ I scream, suddenly turning around. ‘Hey, you, thanks for last night, I totally enjoyed having you between my...

2 years ago
  • 0
  • 18
  • 0

The Number one Reason not to do drugs

While walking home yesterday, I passed a large building which was the school cafeteria and heard a few people talking behind a dumpster. Getting closer, I smelled marijuana and its all too potent aromas. Now, expecting it to be some of my friends who I could get some dope from, it was little miss perfect Halley, student President and all it entailed with quite a few of her other friends, passing around a joint and inhaling deeply. Of course, I was ready, so I pulled from my pack a video...

3 years ago
  • 0
  • 41
  • 0

Sinbad The Sorcress and Djinn Fassad

This is a pastiche on the current TV show Adventures of Sinbad set in Raven's Djinn Universe. Those familiar with the show can skip the next part & get right to the story if they wish. CHARACTERS SINBAD A cross between Errol Flynn & Tom Cruise. Perhaps the best swordsman of his time. He does not have a self esteem problem. Also telling the truth is not as important to him as poetry. MAEVE Tall, beautiful, extremely well endowed, young sorceress. Red headed Celt with...

2 years ago
  • 0
  • 35
  • 0

A Corrupting Influence

You are fundamentally a good person, not many people would deny that. You are generally kind, perhaps even more so than the average joe. But inside there is a seed, a seed of something darker. Perhaps fantasies you are ashamed of, thoughts you wish you didn’t have, and certainly would never act on…or would you? Corrupting influence is about giving such people access to a little power, the ability to subtly control people, and nudge them in directions more to their liking. The catch to this...

Mind Control
3 years ago
  • 0
  • 24
  • 0

Loose Morals

I opened my eyes that day and the first thought that crossed my mind was not a comforting one. My bills were unpaid. Rent was due for the second time two weeks ago. My car insurance, cell phone, garbage bill, mechanic repairs, speeding ticket... all unpaid. I opened up my laptop and checked my credit union balance, but I already knew what I was going to see. I felt a sense of dread as I looked: $4.33. Twenty-six years old, and I still spend my money like it's an allowance from my father. I...

Fetish
2 years ago
  • 0
  • 44
  • 0

A Neighbourly Threesome

The neighbour had recently moved to a small country town in the southeast of England, assuming that nothing very exciting would probably ever happen there. He was soon proved wrong however, as he got to know his new next-door neighbours, married couple Caroline and Chris.He’d spoken to Caroline the day after he moved in, and they’d always got along really well following that initial meeting. Likewise, with Chris, he found once they got talking that they had a lot in common. They were both in...

Wife Lovers
4 years ago
  • 0
  • 18
  • 0

Raw Talent

I woke up some time later to the sound of the bushes lightly rustling in the wind. Sarah was still sleeping soundly on top of me. I looked down and admired her beauty in awe. It was quite dark, but I could just make her out in the starlight. Her head was nuzzled against my chest, her shoulder length blond mane was a mess, plastered in places to her cheeks and forehead. I brushed it down with my hand and gently stroked her soft golden hair. I felt very close to this girl as her soft warm stomach...

2 years ago
  • 0
  • 27
  • 0

The Confessions of a Vengeful TeenagerChapter 4

"Where's that bloody child," Michael fumed and he stormed into the garden. Ezra heard the annoyed voice, and stayed quiet, he was busy reading a book Lydia had lent him and was in the corner of the garden where he wasn't obviously seen. "Ezra," yelled Michael the moment he clapped eyes on him. "Mrs Abbotts said she saw you trying to set fire to the postbox at the end of the road last night." Ezra peered up from his book. "A postbox. Made of metal, not known for being flammable!"...

3 years ago
  • 0
  • 29
  • 0

RunChapter 2 Separate But Equal

Gene was gone by the time Tamara awoke the next day. She stretched and rolled, felt a small drop of semen slide out of her vagina. Her husband had filled her twice the night before, and she loved that a small part of him had remained inside of her after he left. Tamara threw her feet over the edge of the bed, found the nightshirt that Gene had ripped off her after he got home, searched for the panties she'd worn, wanting to shower later that morning before putting on clean clothes. The...

3 years ago
  • 0
  • 33
  • 0

His Girlfriend Is My Fuckbuddy

Hey girls, it’s me Raj. I am back with another awesome real incident that happened 2 days back. I am sure you guys are aware of the app “happn”. Those who are unaware of it, it’s a social networking app which shows people with whom you have crossed paths. So it happened a week ago when I got a match from a 26-year-old girl named Priyanka (will call her ‘P’). I remember sending her a secret crush. Although she was not that good looking, she had a figure to die for. Anyway, our chatting started....

4 years ago
  • 0
  • 51
  • 0

Cuckolded by the Black Power Movement

A progressive couple make the ultimate sacrifice and meet social justice warriors' price for their trust from a black supremacy organization.This is a story about Miles and Amanda Deacon, a progressive, white married couple who wanted to make a difference in race relations. After numerous visits to "Harmony" meetings hosted by the local chapter of the Black Power Movement, the Deacon's were urged to "take the next step" in advancing social change and helping the black race. Hesitating at first,...

3 years ago
  • 0
  • 32
  • 0

An interesting encounter

It was a normal day at my apartment when I saw her my neighbor Anna ,she had been my neighbor for about a year now and already I had a huge crush on her she was a beautiful 5.5 feet tall with short blonde hair and a almost porcelain complexion and In comparison I was moderately good looking 5.11 feet tall with a slight tan and short black hair and also about seven years younger then her(she was 27, me 20)however I still had never felt more attracted to anyone as much as her

4 years ago
  • 0
  • 19
  • 0

Cheat

Sienna pressed her forefinger to her gin-soaked lips. “Sssshh,” she giggled, a feeble attempt to control her sudden burst of hiccups.The clink of the door keys signalled Sam’s drunken attempt to find the lock. “Fuck, you’ll get me into trouble,” he whispered, trying to hide his laugh from any spying neighbours.Sienna pressed her petite body up against his, as they stumbled through the door, locking out the snap of cool midnight air. He quietly chuckled at the sound of her sweet giggles,...

Taboo
2 years ago
  • 0
  • 37
  • 0

Just Call Her Angel In the Morning

Hey My name is Bob from California I have found that Women might say size doesn't matter, but lets be honest, it does. I wanted my lady to experience a large cock, eight or more inches, but more importantly thick. I wanted to see her pleased. I wanted her to cum multiple times and get a little dirty in bed. I really wanted her to just enjoy sex with another man. I did have some reservations. What if when it started I became enraged with jeoulosy. What if after experiencing another man, a...

4 years ago
  • 0
  • 53
  • 0

RWBY auction

Headmaster Ozpin was in a bit of a difficult situation. Thanks to the after effects of the breach the city of vale had to spend large amounts of Lien to repair for the damages. Because of the amount of money spent it would be quite difficult to properly prepare for the Vytal festival. If he could not find a new source of money he may have to cancel the festival all together. Letting out a sigh of frustration Ozpin took a sip of his coffee before he turned to his computer and decided to see if...

3 years ago
  • 0
  • 18
  • 0

Dahej

Practically my in-laws have given me both my sister-in-laws as a wedding gift. You would wonder why and here is the story. In the joint family of in-laws I married the only daughter of the parents – but she turned out to be the eldest amongst her cousins who practically lived under one roof as sisters. Mine being an arranged marriage I had the first glimpse of my beautiful sister-in-laws only during my engagement ceremony when every one was so formally dressed with heavy makeup, hair-dos and...

Incest
2 years ago
  • 0
  • 47
  • 0

BlacksOnBlondes Kenzie Madison 12242019

Kenzie loves football. She likes to watch games on Sunday at her friend Prince’s house. This Sunday’s match-up is her Baltimore team against New England. Prince’s boy Slim happens to be a New England fan and loves to talk shit. Kenzie is tired of it and tells him to put his money where his mouth is. $20 to the first team that scores. Slim has a better bet in mind. If New England scores first…Kenzie has to strip for them. If Baltimore scores first, he’ll give Kenzie...

xmoviesforyou
1 year ago
  • 0
  • 14
  • 0

ImNotYourMommy Freya Parker Mona Azar A Lucky Lesson On St Patricks Day

Juan Loco is looking for something in the couch when his stepsister Freya Parker gooses him from behind. Juan grabs Freya’s boobs in return. Although she clearly enjoys it, Freya eventually comes back to herself and tells Juan to cut it out and that she only grabbed him because he’s not wearing green. Juan snaps back that St. Patty’s Day isn’t a real holiday and that she’s only using it as an excuse to get Mona Azar, the teacher she has a crush on, to come over to...

xmoviesforyou
2 years ago
  • 0
  • 25
  • 0

NubileFilms Nesty The Climax

Stunning in lingerie that highlights all of her sumptuous curves, Nesty struts in to where Raul Costa is relaxing after a hard day’s work. Once she knows she has Raul’s attention, Nesty seats herself on the couch, spreads her thighs, and starts masturbating while Raul watches. Raul can’t keep his hands off Nesty for long. Soon enough he has joined in on her fun, finger banging her creamy pussy and leaning in to lap at her tight clit. Nesty isn’t shy about giving as much...

xmoviesforyou
4 years ago
  • 0
  • 40
  • 0

I offered nieces virginity to an old man

She walked into the living room wearing the skimpiest knickers, more like a thong, with a patch covering her pubic bone, so small in fact, if she had pubic hair, it would be visible.She was brazen, that kind of brazen mixed with angst and a confidence through ignorance, she was sexually mature for her age, no one could deny her that, developed breasts and full buttocks, my male magnets she called them, and that little bit of string nestled between them, only helped to emphasize the fact.'You...

3 years ago
  • 0
  • 29
  • 0

The Night Manager ReduxChapter 9

Meg was very impressed with Jonathon in person, as he stood in front of her desk, an intense, penetrating stare, and announced "Jonathon Pine to see Mr. Roper." He looked slightly younger in person, and the sense of harnessed power he projected was awfully sensual. Not handsome, but virile as hell. She realized, suddenly, that he had, without doubt, killed Daniel's father. For the first time in many years she felt flustered. "Um, well, yes, Mr. Pine, Mr. Roper is expecting you. Please go...

4 years ago
  • 0
  • 25
  • 0

Stepdad Knows Best

I'm so excited as I run round the house, making sure it's empty. For the first time my parents have gone away for the weekend. I'm 19 and live with my mum and stepdad in our house tucked away, backing on to a lake and forest. I have had great fun in the forest and lake but that's a different story. I head to my parents room and check it's tidy. I make sure the bed is made and that it looks perfect. I text my boyfriend to say the coast is clear. He's almost seven years older than me and a...

Taboo
3 years ago
  • 0
  • 28
  • 0

Rebel in the SouthChapter 29 Fidelia

It was late, or early actually, and the moon was setting, looking cold and distant, when the woman came to my blanket. "Please," was all she said, on her knees beside me, her hand at my shoulder. I lifted the edge of the old blanket, and she rolled in, sighing. She was barefoot but fully clothed. I put my hand on her ribs and felt her stays. "How can you sleep in those things?" I asked, sliding my hand up between her full breasts to begin unlacing her strings. "Don't," she said,...

4 years ago
  • 0
  • 22
  • 0

Halo Ch 02

Janey sat on the lounge watching Brad on the lounge room floor playing with building blocks with Nicky. Brad would build a tower of blocks and then Nicky would take great pleasure in knocking them over. It was mid afternoon and Nicky was showing signs of being tired. He usually had a nap about this time and Janey was just waiting for him to stop playing and crawl onto her lap so he could go to sleep. She was very aware of the fact that Ren was sitting on the other end of the lounge and there...

4 years ago
  • 0
  • 22
  • 0

All About You

It’s been a very long week for you at work. I hear the exhaustion and tension in your voice immediately when you call to let me know you’re on your way home from the office, slowed down by the light snow that has made traffic even worse than usual. As I hang up I think for the millionth time what an amazing husband you are. So smart, talented, hard working and ambitious yet always there for me and so generous with showing me your love. My love for you wells up inside as I think of how to help...

Straight Sex
2 years ago
  • 0
  • 48
  • 0

What happens when youre out past cerfew

What happens when you’re out past curfew?I learned the answer to this question the hard way. It was a school night and I had been given permission by Mistress to go to the library after classes to do some research for my term paper but that I was to be home no later than 8pm. Well as you can figure I obviously wasn’t home by 8pm seeing as I know the answer to the question: what happens when you’re out past curfew?I was sitting in the library surrounded by books for my paper when I heard the...

2 years ago
  • 0
  • 23
  • 0

New Style New Look New Me part 3

New Style, New Look, New Me. Part 3 By Sim1cats Hi I'm Veronique Dubois age 23 Lead singer of the band Veronique and Purple Haze but this was not always the case I was formerly Eric Walters aged 53. Please read part one and 2 for the story of how my change came about in part 3 my journey continues. As I said at the first chapter Grammar and Punctuation are not my strongest point so I will apologise...

5 years ago
  • 0
  • 16
  • 0

The Adventures of Calvin Michael JohnsonChapter 23

Christmas Weekend, 1976 The Jameses opened their presents on the morning of Christmas Eve because they would be going to Mrs. J’s parents tonight and to Mr. James’ parents on Christmas day. RJ would be going with them. They’d be away until the 26th. I decided to remain behind, not wanting to intrude on their family traditions. I felt like my presence would put a damper on everyone else’s enjoyment. I was feeling just a little bit melancholy. This is my first Christmas in this reality, and I...

3 years ago
  • 0
  • 22
  • 0

Two Years

It’s been two years, two long years since I’ve laid eyes upon you. The illicit affair that we periodically carry on has been interrupted by reality. The obligations we both have have kept us apart.  I arrive at the hotel and knock on the door. You slowly open the door to the darkened room. I slide my arm around you and pull you to me as my lips seek out yours. The feelings of longing and desire overwhelm me as we explore each other’s mouths.  It’s reminiscent of two teenagers rather than two...

Love Stories
5 years ago
  • 0
  • 16
  • 0

Special Bond

She used to tell me how much she missed me. And how she could hardly sleep when I was away at school because the house seemed so empty and eerily quiet. She would have strange dreams of waking up and not knowing where she was; of being unable to tell if she was dreaming or awake. She would speak of our ‘special bond’ and how much I completed her life. It was not very different for me. I was younger and my dreams were often sexual in nature, leaving me with a mess in my pajamas. Then I had to...

Masturbation
2 years ago
  • 0
  • 21
  • 0

NubileFilms Andi Rose Stopping The World To Melt

Andi Rose is looking hot as hell in her do me lingerie. Her bra cups those tight titties and her thong is barely visible in her ass. The stockings, high heels, and collar complete her getup. Strutting into the kitchen, Andi warms herself up with hot little touches as she waits for Quinton James. When Quinton arrives and sees Alex feeling herself up, he helps get the party started right. He takes over caressing Andi’s figure from her neck and shoulders all the way down to the pleasant...

xmoviesforyou
5 years ago
  • 0
  • 21
  • 0

CRPChapter 2

Current Responsible Party - Day 1 I’m awakened by a loud buzzing sound, and jump from my bunk. I start saying... “I’m awake.” but the buzzing continues. Everyone has gotten up trying to turn it off, and Sarah now sits on her bunk, and puts her face in her hands in disbelief. When it finally shut off, we understand how nobody could possibly sleep through it. I go into the bathroom to pee and by the time I get back Sarah has gotten everyone busy making their beds. Following the rules, we...

3 years ago
  • 0
  • 32
  • 0

Recollections 1 Jo and Brenda

Recollections JoSoon after going to my secondary school after dinner it was raining and so we were allowed to go to the room for our first after dinner lesson early. I was first into the room and sat down at the desk allocated to me. A few minutes later Jo came in. I instantly noticed that I could see the best part of 2 inches of bright white slip dropping down beneath her dark blue pleated school skirt at the back. The skirt finished about 2 inches above her knees. The girls wore white socks...

2 years ago
  • 0
  • 21
  • 0

sex on the lawn chapter 3

Sex on the lawnChapter 3The CottageWe got out of the car and Tammy said her Tummy was hurting where he had kicked her this morning, and then I only just sore bruises on the top of her left arm, and said “did he do those to you to” she knew what I was on about and said I will show you the rest after, let’s have a look around OUR new home shall we babe” holding her as close to me as I could we went to find the wheelbarrow with the door keys where hidden. “Babe” she said “look at this back...

2 years ago
  • 0
  • 24
  • 0

Michelle in the library

I studied in the library every night. One of the girls that I studied with was Michelle. She was really cute 21 year old. She had long dark hair and was nicely endowed with C cup breasts and a killer ass. On night just the two of us were studying in the basement of the library as usual when she started complaining about the tightness of her bra and how much it was bugging her. I told her to go into the bathroom and take it off. She was wearing a sweatshirt, which was big, no one would notice....

3 years ago
  • 0
  • 30
  • 0

His Fantasy

Pete saw her across the bar and had no more doubt about the target of tonight's activities. Now that he knew the who, it was just a matter of deciding the what. She sat at the bar sipping her drink and fending off the advances of the guys she obviously considered below her. If she didn't want so much attention then why did she drape such skimpy outfits over her very voluptuous body? Her long blonde hair was carefully styled to cascade off her head in wild waves flowing down almost to her...

3 years ago
  • 0
  • 24
  • 0

Step mum and Me

One Friday night, there was only me and my step mum. At around 9pm, I went upstairs to watch something in my step mum's room. Next to where I sat was a drawer slightly open, which I then opened to see what was inside. To my surprise, I had found my step mother's stash of condoms, oil and a sex toy which I later on used on her to finish her off. For the next 15-20 minutes, I played with myself, masturbating over my beautiful step mum. She has an amazing body,succulent breasts and an arse to die...

Taboo
3 years ago
  • 0
  • 25
  • 0

Bubble Gum Club Chapter 1

This is how my life and the life of my family changed. This is my retelling hehe. Chapter 1, New friends. The alarm is going off yet again. Here I am lying in bed staring at my ceiling. "Is my summer really over?" I ask myself. "Ugh," I groan. I can hear my mom yelling from down stairs, "Kevin Cloverdale, wake up!" I pull my covers back over my head. "I don't want to start high school," I whisper. Here I am Kevin Cloverdale a fifteen-year-old guy starting high school. I should be...

3 years ago
  • 0
  • 17
  • 0

A Dream

I see you across Rick’s crowded backyard. It’s another mid-summer barbeque party at Rick and Vanessa’s with all the friends. Last time we were both at one of these parties it was when Rick and Vanessa were getting engaged and you were with her, and I was jealous. None of that matters now, fate has blessed us today with the perfect opportunity, and we just have to play it cool until then. For a few hours we have to act like friends and be social, mingle with our other friends, drink beer, eat...

First Time
4 years ago
  • 0
  • 51
  • 0

Trevors Transformation chapter 3

I repeated this process with Trevor three more times that afternoon. His youthful stamina – a virile young man of 19 – was incredible. In the two hours of ass fucking him with the big black dildo and jacking his thick cock, he never once went limp. He was rock hard the entire time, and the puddle of cum on the floor in front of him was more than I’d ever seen from a sub. After his fifth and last orgasm, his weakest, which took nearly a half hour to achieve, his reddened cock finally went...

3 years ago
  • 0
  • 52
  • 0

Mother in Lawrsquos Blow Job

I called in to see my mother in law of twenty years to see if she wanted anything doing because of the snow and to have a coffee. She had already been down the street for her newspaper and started to tell me that someone had built some snowmen sitting on the seat. I thought nothing of it until she said it had a big willy and the other one had tits with big icy nipples. She seemed a little excited telling me, but I was gob smacked when she came out with “I would be no good sucking on him,...

3 years ago
  • 0
  • 20
  • 0

La Hacienta

It’s 3pm right now, and I’m sitting in front of the computer with a glass of Mountain Dew and a bag of popcorn, along with a plate of reheated pizza from last night. But, my mind is away from my food and the Yahoo messenger, with the instant message windows popping up. I quickly close them – my attention is focused on something else. I keep on going back to last night, and wondering if I should have walked out farther, even if it was raining quite hard and the ground beneath me was a muddy mess...

3 years ago
  • 0
  • 26
  • 0

All the Way to Heaven

From the moment he met Taisha, Aaron knew that she was special. There was something about her, something about the way she thought and believed and, just something about how she carried herself that made her vastly different than the other young ladies her age. First and foremost, she had chosen to remain a virgin until the ripe old age of 20. These days, both guys and girls are becoming sexually active in their early teens and by the time most girls are 20, they have seen and experienced...

Porn Trends